Näin otat asiantuntijana sosiaalisen median haltuun – oma tarinani

Sosiaalisen median käyttö osana johtamistyötäni oli hyvin vähäistä vielä kolmisen vuotta sitten. Käytin lähinnä organisaation yhteistä kanavaa eli Facebook-sivua. Olin pohtinut jo pidemmän aikaan sitä, miten hyödyntäisin sosiaalisen median kanavia paremmin osana työtäni. Todellinen oivallus tapahtui kuitenkin eräänä iltapäivänä Suomen Kuntaliiton tiloissa, kun Jukka Saksi sparrasi pientä kuntajohtajajoukkoa parempaan viestintään.

Oivalsin silloin, miten mediallistuminen vaikuttaa johtajuuteen. Saksin valmennuksen perusteella minun tuli löytää keskeiset some-kanavat, määrittää tärkeimmät viestintäteemat sekä hahmottaa itselleni luontevin viestintätapa. Olennaista oli pohtia omia arvoja, johtajuusfilosofiaa ja tavoitteita.

Tuon lyhyen valmennuksen jälkeen valitsin itselleni kolme viestintäteemaa. Ne sopivat arvioihini ja johtajuusfilosofiaani.

Teemani ovat olleet ja ovat edelleen:

  1. Kuntaorganisaation tuottamien palveluiden ja tekemisen tuominen esille. Yhtenä keinona tässä toimii eri ammattiryhmien työn näkyväksi tekeminen sekä kuntajohtajatyöni varsin avoin avaaminen julkiseksi.
  2. Kuntayhteisön yhteisöllisyyden parantaminen ja kunnan tunnettuuden nostaminen. Yhtenä keinona tässä toimii paikallisten yritysten ja yhteisöjen asioista sekä tekemisistä viestiminen.
  3. Harvaan asutun maaseudun monipuolisesta elämästä ja toimintaympäristöstä kertominen.

Luontevimmiksi viestintätavoiksi minulle muodostuivat seuraavat:

  1. Ratkaisuja etsivän rakentavan vuoropuhelun edistäminen.
  2. Myönteisten asioiden ja jopa, ehkä itsestään selvien asioiden nostaminen silmien eteen niin, että ne tulevat nähdyksi. Hyvän mielen tuominen.
  3. Oman persoonan tuominen osaksi virallista viestintää.

Kanavien osalta olen päätynyt hyvin monikanavaiseen viestintään. Facebookissa olen valinnut viestintäkanavaksi oman kuntajohtaja-sivun. Se on ollut minulle luonteva tapa erottaa oma profiili ja työkanava. Facebookissa korostuu vuorovaikutuksellinen viestiminen kunnan jäsenten kanssa.

Twitterissä viestin kuntajohtajana, mutta myös omista henkilökohtaisista asioista. Osallistun keskusteluihin, jotka koskettavat teemojani. Pyrin pysymään poissa muista keskusteluista, jotta aikaa ei menisi kohtuuttomasti. Twitterissä korostuvat yhteydet  asiantuntijoihin ja johtajiin, suhteet mediaan ja ajankohtaisten keskusteluteemojen seuraaminen. Twitter korvaa pitkälti lehtien lukemisen. Molemmat Twitter ja Facebook toimivat loistavasti  kriisiviestinnässä. Lisäksi niillä tavoittaa niin sanottuja Kuhmon ystäviä ja entisiä Kuhmolaisia.

Instagram-sovellus perustuu hyviin kuviin. Pidän kuvien ottamisesta ja suosin niitä myös muissa päivityksissäni. Sovelluksen oma päivä-osioita olen kokeillut viimeaikoina oman työpäiväni näkyväksi tekemiseen. Se soveltuu siihen, samoin kuin Snapchat. Molempia kanavia käytän, koska ne ovat erityisesti nuorten suosiossa.  Lisäksi ne ovat hauskoja ja antavat mahdollisuuden pieneen hullutteluun.

You Tube-kanavan käyttö on ollut itselläni vaihtelevaa. Toivon, että sen käyttö lisääntyy kun olen nyt oppinut editoimaan videoita. Minulla on myös LinkedIn-profiili, mutta se ei ole aktiivisessa käytössä. Olemme Kuhmossa päättäneet, että otamme kanavan haltuun. Organisaatiolla on tarve rakentaa työnantajakuvaa ja tulevaisuuden rekrytoinneissa se vain korostuu.

Kirjoitan tiedotteita ja sisältöjä myös kaupungin nettisivuille. Uuden Suomen blogialustalla julkaisen blogia. Asiantuntijatekstien kirjoittaminen erilaisiin julkaisuihin on lisääntynyt mitä enemmän olen esillä sosiaalisessa mediassa ja perinteisessä mediassa. Olen myös ymmärtänyt, että vaativat työn ohella ihan kaikki ei minulta luonnistu. Monia ja laadukkaita blogitekstejä ja kolumneja ei voi kirjoittaa liukuhihnalta. Siihen tarvitaan aikaa.

Lopputulema on, että viestin hyvin monikanavaisesti. Haluan korostaa, että kouluttautuminen kannattaa. Viestinnästä tulee jouhevampaa ja helpompaa, kun ymmärtää erilaisten sovellusten käyttäjäryhmät ja toimintalogiikkaa. Lisäksi monet apuohjelmat kuvien käsittelyyn ja editointiin helpottavat työtä.

Lopuksi vielä tavoitteesta. Sosiaalinen media on yksi tapa rakentaa omaa profiiliaan johtajana ja asiantuntijana. Oma arvopohjani, johon kuuluu olennaisena osana avoimuus, sopii loistavasti tähän. Kannustan niin sinua kuin johtamaani organisaatiotani rohkeasti käyttämään viestinnän monikanavaisia mahdollisuuksia. Tärkeintä, että luot mielenkiintoisia sisältöjä ja ajattelet kohderyhmäsi tiedon saannin tarpeita, olipa kanava sitten mikä tahansa. Tekemällä oppii!

—————————————————————————

Seuraa minua:

Facebook: https://www.facebook.com/kuntajohtajamaatta/

Twitter: https://twitter.com/tyttimaatta

Instagram: @tyttimaatta

Snapchat: kuntajohtajatm

You Tube: https://www.youtube.com/channel/UC0dJu9OKLX7t0yI4qGmlLTw

Blogit: http://tyttimtt.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

https://mietitytti.com/

Johtaja, teetkö sairaana töitä?

Johtaja, teetkö sairaana töitä?

Missä vaiheessa on riittävän sairas jäädäkseen pois töistä? Jos olet yhtään samanlainen kuin minä, törmäät tähän kysymykseen aina flunssakauden alkaessa. Kysymykseen vastaamisen tulisi olla helppoa. Pitää jäädä kotiin ja levätä, jos on sairas. Saman vastauksenhan sitä antaa työntekijöillekin. Sairaana ei vain tulla töihin.

Miksi sitten on niin vaikeaa olla poissa töistä?

  • Työn luonne vaikuttaa. Työni ei ole fyysisesti kuormittavaa ja minulla on hyvä peruskunto. Koska jokainen arvioi itse, suoriutuuko töistään, oma arvioni lähes aina on, että selviydyn.
  • Joskus töihin lähteminen tuntuu myös paremmalta vaihtoehdolta, kun kotona kuitenkin olisi edessä päivä kahden vilkkaan lapsen kanssa. Ei siinä kuitenkaan pysty levähtämään.
  • Olen perusterve. Minulla ei ole koskaan onneksi ollut vakavia sairauksia.
  • Olen kasvanut maatalousperheessä, jossa vanhemmillani ei useinkaan ollut mahdollisuutta jättää töitä tekemättä sairauden vuoksi.
  • Olen ylipäätään harvoin poissa töissä. Jos lapset ovat sairaana, pystyn myös tekemään töitä kotona etänä, toki riippuen siitä, miten lapsi sairastaa ja kuinka paljon tarvitsee huolenpitoa.

Koska työskentelen esimiesasemassa ja johdan omaa virastoani, minun on mietittävä, millaisen esimerkin annan työntekijöille. Tutkimusten mukaan yhä useampi käy sairaana töissä. Pelkona voi olla työpaikan menettäminen tai stressi kasautuvista töistä. Yrittäjillä ja varsinkin yksin yrittäjillä kyse on myös taloudellisista seikoista. Uskon, että hyvä työilmapiiri ja hyvä työyhteisö ehkäisevät sekä turhia sairaspoissaoloja että uhrautumista sairaana töihin.

Etsin netistä juttuja, jossa kerrottaisiin esimiesten ja johtajien näkemyksiä siitä, miten he kokevat omat sairauspoissaolonsa tai kuinka paljon ovat sairauden vuoksi poissa töistä. Niitä löytyi harvinaisen vähän. Ninni Myllyojan kolumnin kautta pääsin käsiksi kahteen Karin O’Mahonyn kirjoittamaan artikkeliin (lyhyt ja pidempi),  jotka on julkaistu johtamiseen keskittyvässä ruotsinkielisessä Chef lehdessä.

Artikkelin arviot vastasivat arvioitani ja toivat mieleen käytännön esimerkkejä omasta elämästä. Huolestuttavaa on, että näiden ruotsalaisartikkelien mukaan puolet johtajista menee aina tai usein töihin sairaana.  Vielä suurempi osa (63%)  tekee töitä sairaana kotoa käsin. Myös lasten sairastaessa iso osa perheellisistä johtajista tekee töitä etänä. Minä itse kuulun tutkimusten mukaan juuri siihen eniten sairaana töitä tekevien ryhmään eli 30-49 vuotiaiden naisten joukkoon.

Kukaan tuskin toivoo, että johtaja tulee sairaana töihin. Samalla tavalla hän voi tartuttaa taudin muihin, pitkittää toipumistaan, saada jälkitaudin ja paineistaa muita tekemään töitä sairaana. Etätöihinkään ei kannata jäädä tekemään töitä salaa, jos unohtaa oikeasti levähtää.

Hyvä esimies ja johtaja oppii joka päivä jotain uutta. Myönnän, että olen joskus ollut puolikuntoisena töissä. Se ei kannata. Olen oppinut myös muutamia tapoja, joilla helpottaa flunssa-ajan sairastamista ja esimiestyön yhteensovittamista:

  • Minulla menee yleensä flunssassa ääni vaikka kuumetta ja muita oireita ei olisikaan. Kun siltä alkaa tuntua, ääntä pitää säästää. Vastaan puheluihin tekstarilla ja kerron reilusti mistä on kysymys. Pyydän laittamaan viestin ja hoidan asiaa niin pitkälle kuin mahdollista kirjallisesti.
  • Pahimmassa pärskimis- ja räkävaiheessa on fiksua jäädä kotiin. Jos olo muuten on kohtuullinen, niin voin tehdä töitä kotona ja pakottavan palaverin hoitaa vaikka skypellä. Asiakastapaamisia ei kannata ottaa.
  • Kuumeisena kannattaa oikeasti levähtää ja nukkua. Töitä ei kannata tehdä keltään salaa kuumeisena, koska siinä huijaa eniten vain itseään. Vaikka työ ei olisi fyysisesti raskasta, myös vaativa ajatustyö vie energiaa ja voi pidentää toipumista, varsinkin jos työstä kokee stressiä.
  • Tärkeää on myös luottaa siihen, että hommat hoituvat myös poissa ollessani.

 

Tämän blogin kirjoittaminen oli itselleni hyvä matka siihen, miten käyttäydyn sairastaessani. Omia toimintatapoja on hyvä säännöllisesti tarkastella. Miettiä itseään johtajana ja esimiehenä sekä esimerkkinä.

Rakastu itseesi – voi paremmin

Mikä saa minut hyvälle tuulelle? Mistä saan hyvää oloa? Minkä avulla jaksan vastata työn ja perhe-elämän vaatimuksiin? Siinä monta kysymystä, joiden parissa moni meistä viipyy. On tärkeää oppia tuntemaan itsensä. Oppia tunnistamaan ne asiat, joista juuri minä nautin ja saan voimaa. Kannattaa myös välillä pohtia, mikä saa minut voimaan pahoin. Onko joku tai jokin, joka vie minulta voimia.

Johtavassa asemassa olevalta vaaditaan usein esimerkillistä toimintaa työssä ja osalla johtajista työtehtävät ovat sellaisia, että asema edellyttää tiettyä kaavaa myös vapaa-ajalla. Hyväntuulinen, samalla asiallinen, tasapuolinen ja hyvinvoivan oloinen. Tuntuuko tutulta? Aamulla heräät osin lasten kanssa valvotun yön jälkeen, illalla ole käynyt ”rakentavan” keskustelun puolison kanssa kodin talousasioista, pyykit ovat viikkaamatta ja viimekertaisesta juoksulenkistä liian pitkä aika. Klo 8.00 tulisi olla vaativassa palaverissa. Hankala yhtälö, mutta käännettävissä voitoksi.

Uskon siihen, että kun rakastaa itseään, onnistuu johtajanakin paremmin. Sama pätee myös parisuhteeseen. Itsensä rakastamisella en tarkoita itserakkautta. Tarkoitan sitä, että opettelee tuntemaan itsensä, omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Kehittää itseään ja oppii kanssakäymisestä muiden ihmisten kanssa. Kun minusta tuntuu hyvälle omissa nahoissani, niin pystyn olemaan myös parempi työkaveri, johtaja, ystävä ja puoliso/kumppani.

Ei ole väärin siis satsata omaan hyvinvointiinsa. Myös minulla on ollut sellaisia elämänvaiheita, että en ole voinut hyvin. Olen joutunut tarkastelemaan niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat omaan hyvinvointiini. Samalla olen voinut kartoittaa sitä mikä tuntuu hyvälle, mistä nautin ja mikä mahdollisesti synnyttää pahaa oloa. Pitää myös ymmärtää, että omalle johtoryhmälle, työkavereille, puolisolle tai ystävälle hyvinvointi voi syntyä aivan eri asioista kuin juuri minulle.

Olen koonnut tähän muutamia asioita, jotka saavat minut voimaan paremmin. Toivottavasti niistä olisi myös hyötyä sinulle.

  1. Kokoa ympärillesi ihmisiä, joiden seurasta nautit. Jos elämässäsi on ihmisiä, jotka tuottavat sinulle vain huonoa oloa, mieti voitko olla heidän kanssaan vähemmän tekemisissä. Myös epämiellyttävien ihmisten kanssa on tultava toimeen ja usein tehtävä myös yhteistyötä. Jaksat heitä paremmin, jos ympärilläsi on pääsääntöisesti ihmisiä, jotka saavat sinut nauramaan ja tuntemaan itsesi hyväksi. Älä myöskään itse säästele kehuja vaan jaa niitä.
  2. Tee sellaisia asioita, joista pidät. Tee niitä, jotta jaksat tehdä myös niitä asioita, jotka ovat epämiellyttäviä tai vaikeita. Karsi pois sellainen joka on sinulle pakkopullaa, josta et nauti ja jolla ei ole merkitystä työsi onnistumiselle tai parisuhteellesi. Osaa luopua.
  3. Ota vastaan palautetta, myös kritiikkiä, avoimin mielin. Anna palautteelle mahdollisuus toimia kehittäjänäsi. Älä kuitenkaan hyväksy perusteetonta kritiikkiä kyseenalaistamatta sitä. Keskustele ja kehity. Ota vastaan työnohjausta, jos sille on tarvetta.
  4. Mene metsään, liiku ja syö terveellisesti sekä säännöllisesti. Lisää omaa fyysistä hyvinvointiasi. Raivaa sille tilaa aikatauluista. Rakasta itseäsi.
  5. Ole läsnä. Halaa, suutele ja huolehdi parisuhteesta. Ole lähellä lapsia. Pidä heitä sylissä.

Kannattaa kirjoittaa ylös asiat, jotka saavat juuri sinut voimaan hyvin. Keskustele niistä ystävien, kumppanin, esimiehen tai kollegoiden kanssa. Hyvään oloon on jokaisella oikeus. Ei toisten kustannuksella, mutta usein toisten ihmisten avulla. Ole myös itse sellainen ihminen, jonka läsnäolosta joku toinen nauttii.

 

Ole enemmän läsnä

Keskustelen paljon ihmisten kanssa siitä, miten he sovittavat yhteen työn, vapaa-ajan ja perheen. Tämä johtunee siitä, että kysymys on ajankohtainen myös itselle. Olen yrittänyt myös etsiä netistä ajatuksia siitä, millaisia kokemuksia johtavassa asemassa olevilla on tästä aiheesta. Tällaisia blogeja löytyy valitettavan vähän.

Aiheeseen liittyy keskustelu siitä, onko ihminen perheorientoitunut vai uraorientoitunut. Tästä emme keskustele ystävien tai kollegoiden kesken juuri lainkaan. Ehkä on aivan itsestäänselvää, että hommat on hoidettava niin töissä kuin kotona ja harrastamaankin on päästävä. Monille liikunta ja urheilu tuovat energiaa arkeen ja virtaa työhön.  Niin myös minulle.

Ehkä jonkun mielestä olen uraorientoinut, koska olen ollut molempien lasten kohdalla kotona 6 kk.  Meidän perheelle se kuitenkin oli luonteva valinta, sillä mieskin halusi jäädä hoitamaan lapsia kotiin. En ole koskaan ajatellut olevani uraohjus, vaikka työskentelinkin johtavassa asemassa ja työ tuo mielekästä sisältöä elämääni.

Perheen, työn ja harrastusten lisäksi keskustelu liikkuu myös parisuhteessa ja sen merkityksessä. Aivan liian usein puhutaan vain työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta, jossa perhe on keskiössä. Perheen arki voi kuitenkin muodostua monista eri elementeistä. Meilläkin siihen liittyy puolison töiden organisointi ja aikataulutus, joka ei ole kahdeksasta neljään vaan voi vaatia pitkiäkin poissaloja kotoa. Toisilla se pitää sisällään vuorotyötä, työmatkoja tai uusioperheen aikataulutuksia. On tärkeää, että aikaa on myös sen rakkaan aikuisen kanssa olemiseen.

Onko sitten vaikeaa sovittaa yhteen kaikki tämä: työskentely vaativassa tehtävässä, perhe, lasten harrastukset, omat harrastukset ja parisuhde? Tutkimusten mukaan usea kokee riittämättömyyttä jollain osa-alueella. Varsinkin, jos työ tuntuu valtaavan yhä laajemman osan päivän tunneista.

Voisin tässä listata useita konkreettisia asioita, joita arjen sujuminen meillä vaatii. Niitä ovat mm. hyvin toimiva perhepäivähoito, lähellä asuvat isovanhemmat ja harrastusten yhteensovittaminen koko perheen harrastuksiksi.

On kuitenkin yksi asia ylitse muiden, joka mielestäni vaikuttaa siihen, että koen pystyväni antamaan kaikilla elämän osa-alueilla tarpeeksi. Lasten synnyttyä olen yhä enemmän oppinut keskittymään siihen, mitä juuri sillä  hetkellä teen. Saatan suorittaa multitaskausta työssä tai vapaa-ajalla, mutta pyrin välttämään työn ja vapaa-ajan sekoittamista. Huomaan, että sekoittaminen tekee minusta tehottoman, kärttyisän ja puolisonakin epämiellyttävän. On eri asia antaa ajatuksen virrata juoksulenkillä ja pohtia vaikeaa työasiaa kuin yrittää syöttää lasta ja toisella kädellä kirjoitella työsähköposteja.

Läsnäolosta puhutaan jo pienten lasten vanhemmuuden kohdalla. Pienten vauvojen vanhemmat eivät tuijotakaan haltijoissaan vauvan silmiä vaan älypuhelinta. Työpalavereissa puolestaan samaan aikaan vastaillaan s-posteihin eikä olla läsnä itse palaverissa. Lasten nukkumaan menon jälkeen toinen tuijottaa kännykkää ja toinen tablettia.

Olen käsittänyt, että olemalla läsnä olen tehokas, motivoitunut ja onnistun paremmin myös johtajana. Läsnäolo tekee minusta myös paremman vanhemman ja puolison. Salitreenistäkin saa rutkasti enemmän irti, kun keskittyy juuri siihen.  Läsnäolon taitoa voi opella ja se kannattaa. Ympäristömme on täynnä virikkeitä, jotka haluavat huomiotamme. Silloin kannattaa miettiä, mikä oikeasti on tärkeää ja mihin huomionsa kiinnittää.