Vuosi Kuhmossa

Noin vuosi sitten pakkailin muuttolaatikoita Vaalassa. Muutto Kuhmoon oli edessä. Odotin innolla uutta tehtävää ja valmistin lapsia muuton tuomiin muutoksiin. Uusi päiväkoti, koulu, harrastusryhmät ja uudet ystävät. En valmistanut juurikaan itseäni. Heti alussa viran hoidossa ilmeni yllätyksiä, joihin en ollut osannut varautua. Ensimmäiset viikot toki olivatkin olleet yhtä hullunmyllyä lumikaaoksen hoitamisen kanssa. Kiitos vielä kaikille. Siitä selvittiin kunnialla ja hyvin!

Tämän lisäksi huomasin kunnan toimintatavoissa tarpeita muutoksille, nämä liittyivät mm. päätöksenteon prosesseihin ja henkilöstön tehtäväkuvien puuttumiseen. Olin myös aidosti yllättynyt siitä, että Kuhmossa ei ollut viestintätehtäviin osoitettua henkilöä tai viestinnän koordinaatiota. Lisäksi sain palautetta päättäjiltä siitä, että yleistä toimintakulttuuria tulisi muuttaa yhtenäisemmäksi ja ketterämmäksi: pois sektorirajoista yhteisen kunnan ideaan ja johtamiskulttuuriin.

Kuhmon kaupungissa on järkevästi resursoidut hallintopalvelut ja sen vuoksi pystyin tarttumaan asioihin nopeasti. Eräs ystäväni sanoi minulle, että tuore luuta lakaisee parhaiten ja niin se muuten on. On selvää, että organisaatiosta tulee tunnistaa se hyvä mitä siinä on, mutta samalla on kyettävä muuttamaan toimintatapoja nopeasti.

Kokemuksestani kuntajohtajan tehtävässä on ollut minulle hyötyä kuluneen vuoden aikana. Ilman tätä kokemusta en olisi osannut toimia. Lisäksi kokemus on tuonut varmuutta siitä, että aina kannattaa pyytää apua. Tämän vuoksi pyysin keskusteluapua luotettavilta kunta-alaa tuntevilta ystäviltä ja kuntaliiton lakiyksiköstä. Samaan aikaan ymmärsin, että vaativaa organisaatiomuutosta en voi viedä läpi yksin. Talouden tasapainottamisesta selviäisimme omin voimin, henkilöstön sekä omaa osaamistani hyödyntäen.

Kun talousjohtaja esitti minulle, että lähtisimme mukaan Kunteko-ohjelmaan, päätös oli helppo. Saisimme edullisesti ammattitaitoista sparrausta niin henkilöstölle kuin esihenkilöille. Esihenkilöille ryhdyin pitämään säännöllisesti yhteistä palaveria. Tämän lisäksi ostimme kehityskeskustelukoulutuksen, perustimme viestintätiimin ja hankin viestintäalan ammattilaiselta tiimille koulutuksen sekä apua uudenlaisen viestintäsuunnitelman tekoon. Kesäksi palkattiin korkeakouluharjoittelija kirjoittamaan suunnitelma ja potkimaan käyntiin todenteolla viestintää.

Alussa myös ihmettelin, miten selviän kaikista työtehtävistä ja kalenterini hallinnasta. Onneksi apu löytyi virastomestari Eliisa Heikkisestä, jonka työnkuvaan tulivat minua avustavat tehtävät. Lisäksi kävimme läpi työnjaon johtoryhmän jäsenten kesken, se auttoi.

Tällä hetkellä vajaa 20 työntekijämme osallistuu työnantajan tarjoamaan tuotekehittäjän ammattitutkintoon. Yhdelle työntekijälle on räätälöity tehtävään viestintäassistentin vastuu. Organisaatiota muutetaan vetovoimaisuuden palvelualueella vastaamaan paremmin tarpeita. Johtoryhmän ja suurimman osan esihenkilöiden tehtäväkuvat on tehty tai päivitetty, työtä jatketaan tulevan vuoden puolella. Talousarvio on käyttötalouden osalta tasapainossa ensivuoden osalta; tuleville vuosille on vielä tasapainottamisen tarvetta.

Vuoden ajan olen halunnut myös tavata työntekijöitä ja kuntalaisia. Tilaisuuksia on ollut paljon. Olen nauttinut näistä tilaisuuksista, ihan kaikista. En ole syntyperäinen kuhmolainen ja siksi minua kiinnostaa niin lasten- ja nuorten ajatukset kotikunnasta kuin ikäihmisten kertomukset historiasta. Työntekijöille haluan olla johtaja, joka kannustaa kehittämään omaa työtään ja kertomaan kehittämisideat omalle esihenkilölle. Myös työyhteisön vaikeat asiat tulee aina pystyä käsittelemään.

Kaupunginhallituksen jäsenten kanssa olemme tulleet tutuiksi vuoden aikana. Särmätkin lienevät tulleet jo esille. Minulle on kunnia-asia hoitaa viranhaltijana tehtäväni niin, että valmistelu on monipuolista ja oikeellista sekä juridisesti sekä muodollisesti pätevää. Esihenkilöni kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anneli Kinnusen tulemme hyvin toimeen. Osaamme olla reilusti myös erimieltä.

Vuoden aikana olen oppinut valtavasti itsestäni johtajana. Olen joutunut myös altistamaan omat ajatukseni ja toimintatapani kriittisen tarkastelun alle. Toiminko nyt oikein, miten reagoin, osaanko pyytää anteeksi, osaanko johtaa niin, että siitä on hyötyä tälle kaupungille, sen työntekijöille ja sen asukkaille? Sen arvion tekevät aina lopulta muut. Tehdyistä virheistä pitää aina kyetä oppimaan ja palaute auttaa kehittymään.

Itselleni henkilönä vuosi on ollut myös tunnepitoinen. Olen kokenut välillä yksinäisyyttä vaikka minulla on ihana perhe ympärillä. Tosiasia kuitenkin on, että julkisessa asemassa ja johtajana toimivalle henkilölle voi olla haastavaa löytää uudelta paikkakunnalta ystäviä. Se on vaikeaa muutenkin. Myös minulla on johtajana oltava sellaisia ”luottohenkilöitä”, joille voin avautua. Hyvä ystävä parastaa minua ihmisenä, mutta jonka seurassa saan kuitenkin olla täysin sellainen kuin olen, ilman mitään vaatimuksia. Tällaisia ystäviä toivon meille jokaiselle.

Haluan kiittää tästä vuodesta koko työyhteisöä, lähimpiä työkavereitani ja johtoryhmää. Kiitos myös kuntalaisille ja alueen yrityksille lämpimästä vastaanotosta, jonka olen saanut. Kiitän myös luottamushenkilöitä ja sidosryhmiä yhteistyöstä ja luottamuksesta. Tulevaan vuoteen lähden yhtä innokkaana kuin viime vuoteen, mutta paremmin varautuneena ja kokeneempana.

Hyvää joulun aikaa kaikille ja oikein onnellista vuotta 2019!

ps. Jään lomalle tämän päivän jälkeen ja palaan töihin jälleen 2.1.2019.