Viime aikoina olen tarkastellut itseäni johtajana tavallista enemmän. Osin johtuen siitä, että olen ollut mukana julkisessa hakuprosessissa toiseen virkaan ja jonka myötä osallistuin hyvin vaativiin psykologisiin testeihin. Toisaalta johtuen siitä, että vanhempana olen ollut uusien tilanteiden edessä lapsen aloittaessa esikoulun. Ihmisenä olen yksi kokonaisuus, johon vaikuttavat sekä työ, arki että vapaa-aika.

Aloitin oman esihenkilöurani suoraan organisaation ylimpänä johtajana täyttäessäni 29 vuotta. Takana oli toki verkostojen johtamista ja hallitustyöskentelyä lähes kymmeneltä vuodelta, mutta ihmisten johtaminen oli minulle uutta. Avoimin mielin lähdin kuitenkin tekemään tätä vaativaa työtä. En pelännyt tai jännittänyt, vaikka välillä eteen tulikin tilanteita, joista en ollut aivan varma. Myöhemmin olen oppinut, että niin se tulee olemaankin. Epäselviin tilanteisiin ei välttämättä ole yhtä oikeaa ratkaisua. Olen oppinut omalla urallani ehkä eniten vaikeiden asioiden käsittelemisestä. Ilman niitä en olisi pystynyt kehittymään johtajana.

Kyky kohdata toinen ihminen ja oppia kohtaamisesta on mielestäni yksi tärkeimmistä johtajan ominaisuuksista. Vasta kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa syntyy kokemus johtamisesta ja johtamistaidoista. Samoin syntyy kokemus alaistaidoista. Hyvän kohtaamisen ja vuorovaikutuksen kautta löytyy parhaimmillaan ratkaisu vaikeaakin tilanteeseen. Ellei vuorovaikutusta ja aitoa kohtaamista synny, jäävät ratkaisutkin yleensä laihoiksi.

Toki työssä on monia selviä tilanteita, jossa esihenkilö ottaa tiukan roolin. Nämä ovat yleensä sellaisia, joista on selvät pelisäännöt esim. organisaation häirinnän- ja epäasiallisen käytöksen oppaissa. Silloin korostuu johtajan rooli puuttua nopeasti ja tasapuolisesti tilanteeseen. Kohtaamisen ja vuorovaikutuksen merkitystä ei kuitenkaan näissäkään tilanteissa kannata unohtaa.

Vanhempana olen ollut samanlaisten tilanteiden edessä. Tietyt asiat ovat sellaisia, mitkä lapselta ovat kiellettyjä. Pelkkä punaisen jäähykortin heiluttelu ei kuitenkaan riitä vaan lapsi on kohdattava ja asia käsiteltävä välittömästi, jämäkästi ja vieläpä tasapuolisesti suhteessa muihin lapsiin.

Olin elokuussa tulossa psykologisista testeistä. Takana oli muutenkin työteliäitä viikkoja ja edessä samanlaisia. Hain lapsen hoidosta noin kuuden aikaan illalla. Kassissa tukku persoonallisuustestin jälkitehtäviä, jotka tulisi tehdä mahdollisimman pian. Puolisoni oli työmatkalla. Lapseni sai käsittämättömän raivonpuuskan päiväkodin pihalla. Olin ymmälläni. Sain lapsen lopulta syliini ja rauhoittelin häntä 20 minuuttia. Vein molemmat lapset autoon. Menimme kotiin. Söimme. Iltapuuhat hoidettiin. Nuoremman sain nukkumaan. Illan hämärässä keskustelin lapseni kanssa. Kohtaaminen oli aito ja koskettava. Aamulla menimme esikoulun ensimmäiseen päivään. Lapsen ensimmäinen tehtävä oli pyytää anteeksi ja siivota sotkunsa. Kaikki meni lopulta hyvin ja opimme molemmat: sekä minä että lapseni.

Parhaimmillaan hyvä kohtaaminen siis johtaa hyvään vuorovaikutukseen. Omat vinkkini seuraavassa:

• Lähde kohtaamiseen avoimin mielin.
• Kuuntele ja kysy.
• Puhu ja anna toiselle mahdollisuus vastata.
• Ole tilanteessa läsnä. Keskity vuoropuhelun johtamiseen ja ratkaisun löytämiseen.

Työpsykologian tohtori Helena Åhman puhuu tilannetajusta. Tilannetaju tarkoittaa sitä, miten keräämme tietoa päätöksenteon pohjaksi itsestämme, toisista ihmisistä ja ympäristöstä sekä miten tulkitsemme sitä. Hyvä tilannetaju edellyttää Åhmanin mukaan oman mielen johtamisen taitoja. Ajattelu-, tunne- ja selkiyttämistaitoja, kykyä suunnata huomio tietoisesti, kykyä kehittää ja hyödyntää intuitiota, sekä tunnistaa ja ohittaa omat havaintoharhat ja ajatusvirheet.

Lohdullista on, että näitä taitoja voi kehittää niin johtajana kuin vanhempana.