Keskustelen paljon ihmisten kanssa siitä, miten he sovittavat yhteen työn, vapaa-ajan ja perheen. Tämä johtunee siitä, että kysymys on ajankohtainen myös itselle. Olen yrittänyt myös etsiä netistä ajatuksia siitä, millaisia kokemuksia johtavassa asemassa olevilla on tästä aiheesta. Tällaisia blogeja löytyy valitettavan vähän.

Aiheeseen liittyy keskustelu siitä, onko ihminen perheorientoitunut vai uraorientoitunut. Tästä emme keskustele ystävien tai kollegoiden kesken juuri lainkaan. Ehkä on aivan itsestäänselvää, että hommat on hoidettava niin töissä kuin kotona ja harrastamaankin on päästävä. Monille liikunta ja urheilu tuovat energiaa arkeen ja virtaa työhön.  Niin myös minulle.

Ehkä jonkun mielestä olen uraorientoinut, koska olen ollut molempien lasten kohdalla kotona 6 kk.  Meidän perheelle se kuitenkin oli luonteva valinta, sillä mieskin halusi jäädä hoitamaan lapsia kotiin. En ole koskaan ajatellut olevani uraohjus, vaikka työskentelinkin johtavassa asemassa ja työ tuo mielekästä sisältöä elämääni.

Perheen, työn ja harrastusten lisäksi keskustelu liikkuu myös parisuhteessa ja sen merkityksessä. Aivan liian usein puhutaan vain työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta, jossa perhe on keskiössä. Perheen arki voi kuitenkin muodostua monista eri elementeistä. Meilläkin siihen liittyy puolison töiden organisointi ja aikataulutus, joka ei ole kahdeksasta neljään vaan voi vaatia pitkiäkin poissaloja kotoa. Toisilla se pitää sisällään vuorotyötä, työmatkoja tai uusioperheen aikataulutuksia. On tärkeää, että aikaa on myös sen rakkaan aikuisen kanssa olemiseen.

Onko sitten vaikeaa sovittaa yhteen kaikki tämä: työskentely vaativassa tehtävässä, perhe, lasten harrastukset, omat harrastukset ja parisuhde? Tutkimusten mukaan usea kokee riittämättömyyttä jollain osa-alueella. Varsinkin, jos työ tuntuu valtaavan yhä laajemman osan päivän tunneista.

Voisin tässä listata useita konkreettisia asioita, joita arjen sujuminen meillä vaatii. Niitä ovat mm. hyvin toimiva perhepäivähoito, lähellä asuvat isovanhemmat ja harrastusten yhteensovittaminen koko perheen harrastuksiksi.

On kuitenkin yksi asia ylitse muiden, joka mielestäni vaikuttaa siihen, että koen pystyväni antamaan kaikilla elämän osa-alueilla tarpeeksi. Lasten synnyttyä olen yhä enemmän oppinut keskittymään siihen, mitä juuri sillä  hetkellä teen. Saatan suorittaa multitaskausta työssä tai vapaa-ajalla, mutta pyrin välttämään työn ja vapaa-ajan sekoittamista. Huomaan, että sekoittaminen tekee minusta tehottoman, kärttyisän ja puolisonakin epämiellyttävän. On eri asia antaa ajatuksen virrata juoksulenkillä ja pohtia vaikeaa työasiaa kuin yrittää syöttää lasta ja toisella kädellä kirjoitella työsähköposteja.

Läsnäolosta puhutaan jo pienten lasten vanhemmuuden kohdalla. Pienten vauvojen vanhemmat eivät tuijotakaan haltijoissaan vauvan silmiä vaan älypuhelinta. Työpalavereissa puolestaan samaan aikaan vastaillaan s-posteihin eikä olla läsnä itse palaverissa. Lasten nukkumaan menon jälkeen toinen tuijottaa kännykkää ja toinen tablettia.

Olen käsittänyt, että olemalla läsnä olen tehokas, motivoitunut ja onnistun paremmin myös johtajana. Läsnäolo tekee minusta myös paremman vanhemman ja puolison. Salitreenistäkin saa rutkasti enemmän irti, kun keskittyy juuri siihen.  Läsnäolon taitoa voi opella ja se kannattaa. Ympäristömme on täynnä virikkeitä, jotka haluavat huomiotamme. Silloin kannattaa miettiä, mikä oikeasti on tärkeää ja mihin huomionsa kiinnittää.