Ennen joulua työkiireet painavat. Tuntuu, että niin moni asia tulee saattaa päätökseen ennen vuodenvaihdetta. Samalla suunnitellaan tulevaa vuotta. Kotona ja töissä kalenteri täyttyy uhkaava vauhtia. Lahjat ovat vielä kaupassa, vessat pesemättä ja joulun ruuat tekemättä vaille valmiina. Joulun tulisi olla rauhoittumisen ja rentoutumisen aikaa. Tällä kertaa joulun pyhät jäävät lyhyeksi. Lyhyestäkin lomasta on hyötyä. Fyysinen aktiivisuus ja itseä miellyttävien asioiden tekeminen edistävät loman hyvinvointivaikutuksia.
Palautumisen onnistuminen edellyttää irrottautumista työstä ja työssä kuluneiden voimavarojen täydentämistä. Irrottautuminen on usein kaikista vaikeinta johtavassa asemassa oleville. Toivottavasti joulukiireiden ohella pystyt kääntämään katseesi myös itseesi.
Millaisia asioita voisin sitten tehdä, jotta palaudun?
Psykologista palautumista tapahtuu tutkimusten mukaan ainakin neljän mekanismin avulla (Sonnentag & Fritz 2007). Nämä mekanismit ovat irrottautuminen, rentoutuminen, taitojen hallinta ja tekemisen kontrolli vapaa-ajalla.
Irrottautumisella tarkoitetaan siirtymistä tilaan, jossa yksilö ei mieti työhön liittyviä asioita vaan pystyy sulkemaan ne pois mielestään. Työasioiden pohtiminen, sähköpostin lukeminen ja työpuhelut ylläpitävät kognitiivista virittyneisyyttä ja kuluttavat voimavaroja. Omasta kokemuksesta tiedän, millaista on ahdistua pelkästä työpuhelimen näkemisestä. Jos oma työtahti on päässyt armottomaksi ja burn out kolkuttelee ovella, niin työstä irrottautuminen tulee entistä vaikeammaksi.
Terveessä työn ja vapaa-ajan kombinaatiossa työasioiden pohtiminen juoksu- tai hiihtolenkillä ei tuota ahdistusta. Päinvastoin. Moni asia saattaa jopa ratketa siellä. Monet strategisesti tärkeät asiat vaativat prosessointia. Siksi tarvitaan myös aktiivista irrottautumista työstä ja rentotumista. Molempia voi myös harjoitella. Älylaitepaasto tekee meille kaikille hyvää. Se tekee erityisen hyvää myös parisuhteelle.
Rentoutumalla pyritään alhaiseen virittyneisyyteen ja myönteiseen tunnetilaan. Rentoutuminen onnistuu sekä tarkoituksellisesti leväten että muiden, toimintojen yhteydessä, esimerkiksi luonnossa liikkuen tai musiikkia kuunnellen. Erityisesti luonnolla on palauttava vaikutus. Luonto auttaa palautumaan stressistä ja unohtamaan arjen huolet sekä parantaa mielialaa. Verenpaine alenee ja sydämensyke tasoittuu tutkitusti. Ihminen elpyy etenkin luonnossa sijaitsevissa mielipaikoissaan. Niihin kannattaa hakeutua myös joulun aikaan.
Irrottautuminen ja rentoutuminen palvelevat ensisijaisesti passiivista palautumista eli työkuormituksen pysäyttämistä. Esimerkiksi joululaulujen kuuntelu siivotessa tai ruokaa laittaessa voi olla toimiva keino rentoutua vaikka kyse on joulutouhuista.
Taitojen hallintaa edistävät vapaa-ajan toiminnot, jotka tarjoavat haasteita ja oppimiskokemuksia. Moni valitseekin vapaa-ajan toiminnoksi täysin päinvastaista kuin oma työ. Se myös kannattaa, koska juuri tällainen tekeminen edistää palautumista. Itse nautin vapaa-ajalla monista sellaisista puuhista, joissa saan jotain näkyvää aikaiseksi nopeasti. Aloitin myös pari kesää sitten suunnistusharrastuksen. Voin kertoa, että palauttaa kummasti kun eksyilee metsässä käännellen karttaa.
Tekemisen kontrollissa on kyse siitä, että voit itse päättää, mitä asioita, miten ja milloin teet vapaa-ajallasi. Tekemisen kontrolli antaa mahdollisuuden toimia omaehtoisesti ja tehdä itselle mieluisia asioita. Ei siis haittaa, vaikka suunnittelee lomaksi tekemisiään, kunhan tekeminen ei ole pakotettua. Jos sukulaisten vierailut tai vierailuilla käynti on itselle mieluista, niin se kannattaa. Pakosta ei kannattaisi ahtaa kalenteria täyteen ja istua tuttavien kahvipöydissä vain miellyttääkseen muita.
Taitojen hallinta ja tekemisen kontrolli edistävät aktiivista palautumista eli auttavat täydentämään voimavaroja.
Myös laadukkaan unen vaikutus hyvinvointiin on olennainen. Loman aikana kannattaa korjata mahdollisesti vääristynyt unirytmi. Uuden vuoden tavoitteeksi voikin sitten ottaa sen, että pitää siitä kiinni.